Olen koko ikäni ollut ylipainoinen ja kuullut siitä niin pienestä kuin muistan - äidiltä, terveydenhoitajalta, lääkäreiltä. Yläasteella halusin pudottaa painoa, mutta en osannut. Söin todella huonosti, aamupala jäi välistä, kouluruokaa ei voinut syödä koska se oli olevinaan pahaa ja iltapäivällä vedin sitten järjettömän satsin leipää. Iltapalaksi vähän sipsejä. Kun mukaan tuli vielä alkoholi ja sitä seuraavan päivän krapulamätöt, oli aika hyvä paketti jo kasassa. Kun aloin seurustella, koostui ruokavalio lähinnä pitsasta, limpparista ja leivästä. Jossain vaiheessa huomasin, että en ollut itseeni tyytyväinen - en ulkoisesti enkä sisäisesti. Olo oli jatkuvasti nuutunut ja ärtynyt, eikä mikään kiinnostanut. Vaatteet kiristivät ja oli todellisen työn takana löytää kauppa, mistä olisi löytynyt sopivia vaatteita. Peilikuva inhotti, koin itseni rumaksi ja läskiksi. Itsetunto, mitä siitä oli enää koulukiusaamisen myötä jäljellä, mureni tuhansiksi paloiksi. En uskaltanut kulkea yleisillä paikoilla enää yksin, sillä pelkäsin niin paljon huuteluita ja haukkumisia. Vieläkään en uskalla kulkea esimerkiksi linja-autolla, sillä kouluaikana sain siellä niin monet paniikkikohtaukset huuteluiden ja naureskeluiden takia. En muista tarkalleen milloin, mutta yläasteen aikana aloin myös oksennella tarkoituksella. Koin epäonnistumisen tunnetta, jos söin herkkuja. Usein söin itseni niin täyteen, että oksentaminen tuntui olevan ainoa oikea vaihtoehto. Saatoin jättää päivän oikeat ateriat välistä ja syödä illalla litran jäätelöä ja kylkeen sipsipussin, ja sen jälkeen kakostelin vessassa sormet kurkussa. Opin piilottelemaan tätä tapaa kotona, syytin milloin vatsatautia milloin ruuan henkitorveen menemistä, syitä oli lukemattomia.
Joskus lukiossa sain tarpeekseni ja aloin käydä kävelyillä. Hankin tietoa ruokavaliosta ja painonpudottamisesta netistä ja sukulaispojalta, joka opiskeli tuolloin personal traineriksi. Ruokavalio meni todellakin uusiksi, ja oli todellinen työ opetella syömään oikein. Herkut pois, lisää kasviksia ja hyviä hiilarin lähteitä sekä proteiinia. Syö pieniä annoksia. Niin mitä?
Paino alkoi pudota. Vaikka oli hirveän vaikeaa jättää pitsat, oli huippufiilis kun vaakalukema alkoi muuttua pienemmäksi. Paino tuli nopeasti alas kymmenisen kiloa, sitten tuli stoppi. Pitkän aikaa tuskailtuani samassa painossa ja olon edelleen ollessa väsynyt, päädyin huimauksen vuoksi verikokeisiin. Pari päivää myöhemmin sain diagnoosin - kilpirauhasenvajaatoiminta. Oli helpottavaa kuulla, mistä jatkuva väsymys ja muut oireet johtuivat. Lääkitys aloitettiin ja suhteellisen nopeasti painokin alkoi taas tippua ja ennenkaikkea olo virkityä ja kroppa toimia muutenkin normaalisti.
Kokeilin jossainvälissä FirFarmin superdieettiä, mutta totesin liiallisen ruokien punnailemisen olevan mulle ehdoton ei. Kotitreeni ohjelmat kuitenkin jäivät tuosta valmennuksesta käyttöön, ja taisinkin tässä vaiheessa rueta hommailemaan kotiin erilaisia kuntoiluvälineitä. Salitreenit alkoivat pikkuhiljaa kiinnostaa ja hankin jäsenyyden, mutta alkuun kävin vain ryhmäliikunnoissa ja spinningtunneilla.
Paino tuli kivasti alaspäin kokoajan ja löysät vaatteet motivoivat jatkamaan. Kokeilin erilaisia lajeja, joista kuntonyrkkeily vei mukanaan. Jatkoin treenailua ja yritin syödä suhteellisen terveellisesti, mutta ikävä kyllä syömishäiriö kulki edelleen mukana.
Kesällä 2015 paino oli ollut pitkän aikaa taas samassa lukemassa. Päätin hommata ensimmäisen personal trainerini, joka syynäsi ruokavalion kuntoon ja kävi kotisalillani tsekkaamassa liikkeet. Aloin treenata salilla 5-6 kertaa viikossa, tätä ennen olin käynyt muutamia kertoja kuussa. Nyt kun kuitenkin kotoa löytyi oma sali, oli vähän liiankin pieni kynnys tehdä treenit. Lihas kasvoi ja ulkomuoto muuttui. Kun pt suhde loppui, muuttui myös ruokavalio. Herkkuja vetelin viikonloppuisin överimääriä ja oikeista aterioista nipistin. Pian kilpirauhasarvot heittivät taas päin häränpeppua. Myös selkä alkoi kipeytyä aina treenien jälkeen, mutta uskoin sen johtuvan nimenomaan treeneistä ja olevan vain lihasarkuutta.
2016 hankin pt:n oikealta kuntosalilta. Kehonkoostumukset otettiin ja arvot eivät yllättäneet - painoa oli reilusti yli, mutta lihastakin oli reippaasti. Taas ruokavaliota kunnostettiin ja treenejä jaoteltiin, aerobista lisättiin. Puolenvuoden aikana paino tuli alas muutamia kiloja ja lihasmassa lisääntyi. Edelleen ylipainoa kuitenkin oli eikä peilikuva miellyttänyt. Näihin aikoihin aloinkin miettimään, pudotinko painoa vain ulkonäön vuoksi vai oliko syy jokin muu. Syömishäiriön oireet vähenivät, kun tunnustelin mielessäni sitä, mikä oli oikeasti tärkeää. Viimeisessä kehonkoostumusmittauksessa sain parhaat tulokseni tähän mennessä. Sitten alkoikin alamäki.
Selkä alkoi oireilla, treenit vähenivät ja syömiset muuttuivat taas huonompaan. Syksyllä 2016 koulut alkoivat, kävin salilla muutamia kertoja ja lopetin, kun selkääni muodostui järkyttävä mutka. Kivut olivat 9 asteikolla 1-10, ja lokakuussa päädyin kiireellisenä leikkaukseen. Tämän jälkeen paino on noussut, mutta olen hyväksynyt sen. Etenkin toisen leikkauksen jälkeen on painoa kertynyt muutamia kiloja, mikä toki ärsyttää mutta ei kaada maailmaa. Kun pääsen taas liikkumaan, liikun fiksusti. Bulimian oireet ovat lähes kokonaan kadonneet ja ruokailut ovat hanskassa. Painoa putosi noin 50 kiloa, ja olen siitä onnellinen että ne putosivat pikkuhiljaa. Muutoin ne olisivat melko varmasti tulleet rymisten takaisin. Nyt projektina on saada vois vielä ne kymmenen viimeistä kiloa - vaikka vaakalukemaa en pidä tarkkana saavutuksena vaan sitä, miltä olo tuntuu ja miltä peilikuva näyttää. Ennen tein tätä täysin ulkonäkö keskeisesti, mutta näiden sattumien vuoksi hyvinvointi on tämänhetkinen päämääräni. Vaikka tietysti onhan se lihaksikas, kuitenkin naisellinen kroppa huippu lisä!
