RUOKAVALIONI

Mulla ei ole mitään erityistä ruokavaliota. Syön terveellisesti, herkuttelen joskus - ja silloinkin fiksusti. Joskus olen stressiaikoina kokeillut vatsani vuoksi gluteenitonta ja maidotonta, ja koin pahimpana aikana tuon sopivaksi itselleni mutta pitkäaikaisesti en lähtisi kumpaakaan noudattamaan. Mielestäni tavallinen tallaaja ei tarvitse mitään erityistä ruokavaliota, kunhan perusrunko on kunnossa. Ihan höpöhöpö juttuja kaikenmaailman pikadieetit, cambridget ja pussikeittolaihikset! Normaalia kotiruokaa ääntä kohti, hops! 

Mistä siis oma, normaali ruokavalioni koostuu?

Lautaseltani löytyy proteiineja ja IIKS, hiilihydraatteja sekä rasvoja - jokaiselta aterialta.  Kinnitän huomiota kaikkien ravintoaineiden laatuun, sillä se on se mikä merkkaa. Jos vedän näin karkeasti esimerkiksi avocadon vs. samanlaisen kasa oikeaa voita ja pari pullapalaa vs. ruisleipää päivittäin, voi jokainen varmasti kuvitella mielessään lopputuloksen. Alkaahan se näkyä ja tuntua olossa!

Päivittäin ateriani koostuvat siis kasviksista, marjoista, pähkinöistä, hedelmistä, lihasta/kalasta/kanasta, täysjyväriisistä,-pastasta,- yms viljoista ja maitotuotteista. Pyrin syömään jokaisella aterialla mahdollisimman paljon erivärisiä kasviksia, mikä on oikeasti super helppoa! Punaista tomaatista, keltaista paprikasta, vihreää rucolasta, violettia kaalista.. Näin ruoka näyttääkin herkullisemmalta, ja saan superisti vitamiineja ja ravinteita! Kuidun saantiin minun täytyi kiinnittää huomiota aiemmin, mutta nykyään saan sitä reippaasti ruokarempan myötä, ja siltikin saatan aika-ajoin ottaa pienen psyllium-shotin. Kuitua tulee hyvin kasviksista ja marjoista sekä täysviljatuotteista. Proteiinit kahmin kasviksista, lihasta ja maitotuotteista. Maitoa itsessään tulee käytettyä aniharvoin, koska lapsena iskostin päähäni että se maistuu ihan lehmältä.. Niinpä vakkareihini kuuluu rahka, juusto ja monet muuut maitotuotteet. Lisäravinteista käytän tällähetkellä magnesiumia, biotiinia ja msm-pillereitä. Lisäksi kovien salitreenien jälkeen nautiskelen palautusjuomaa, tällähetkellä käytössä Anabolic Overdrive, josta voin suuresti suositella appelsiinin makua! Jos luvassa on pitkäkestoinen harjoitus, käytän myös bcaa-valmistetta.

Sillointällöin tulee nassusta vedettyä alas myös sokeria - ja ihan hyvällä omallatunnolla. Tänään suunniteltiin ystävien kanssa ulkomaanmatkaa, tehtiin mutakakkua ja nautittiin se jätkin kera. Ai nam että maistui kuulkaa hyvälle! Sokerijuomia en nauti juurikaan mutta Pepsi maxia, tuota lisäaineen eliksiiriä kuluu meidän huushollissa ihan kiitettävä määrä. Lohilon jäätelöt ovat toinen syvä rakkauteni, ja vaikka niitä terveellisiksi hehkutellaankin, on herkku aina herkku. Kohtuus siis kunniaan! Ja ainiin, mainitsinko suklaan...

Entäs roskaruoka? Juu, kyllä maistuu. Kerran pari kuussa on ihan kiva hakea valmista ruokaa, kun kukaan muu meillä ei osaa lisäkseni kokata. Ihan parasta on lauantaina kana-feta-rucola kotzone valkosipulimajoneesilla ja hyvä sarja pyörimään netflixistä! Ehkäpä tästä on muodostunut mulle jonkinlainen herkkuhetki, koska älysin juuri että esimerkiksi vuoden takaiset överimättö-hetket ovat jääneet pois. Ravintolassa käydessä en myöskään kitsastele, vaan alkuruuista asti vingutetaan visaa. Sen verran harvoin tulee ulkona käytyä, että olen itselleni antanut luvan syödä noina kertoina niin että napa ruksaa! Alkoholia puolestaan kuluu vuodessa niin vähän, että sillä ei ole minkäänlaista osaansa ruokavaliossani. Tai on, mutta hyvin minimaalinen.

Mitäpä sitten noin käytännössä tämä tämmöinen ruokailu meinaa? Aamupala on pitkään ollut samanlainen - smoothie jossa on maitorahkaa, 200g marjoja, banaani ja pähkinöitä sekä vihreää teetä. Jos treenaan ennen lounasta niin etten pääse heti syömään, otan palkkarin. Lounaalla salaattia/kasviksia reilusti, lisäksi kanaa/lihaa/kalaa ja hiilaria, esim. leipäpala tai riisiä. Välipalana usein jokin hedelmä tai riisikakku leikkeleellä, kurkulla ja juustolla. Päivälliseksi usein samanlainen setti kuin lounaalla, mutta usein vähän vähemmällä hiilarilla, sillä tykkään sitä tankata enemmän iltapalalla. Ennen nukkumaanmenoa siis usein on leipää salaatilla, kurkulla, tomaatilla, leikkeleellä, levitteellä ja juustolla.

Aika simppeliä ja toimii!

Minkälainen on sun perusrunko ruokailussa?

KAHDEN PÄIVÄN PATIKOINTI

Mulla on ollut haaveena päästä eräjormailemaan ihan kunnolla, useaksi yöksi jonnekkin Lapin tuntumaan. Eipä ole uskallusta kovin paljon viimeaikoina ollut, kun tuo selkä on millainen on. Veikkaan että ei kovin kivat vibat olisi, jos jossain käsivarren tuntureilla kaukana kaikesta huomaisi että jahas, onpa muuten alaraajat taas halvaantuneet..

Voisi olla ettei naurattaisi.

Niinpä me sitten lauantaina startattiin auton nokka ystäväni ja kahden koiran kanssa kohti Reisjärveä ja Mäntyjärven rengasreittiä, että kokeillaan nyt vähän lyhyemmällä riessulla mitä tuo minun niinkutsuttu selkärankani on moisesta mieltä!

Yksi yö ja parisen kymmentä kilometriä. Ensimmäisenä oli kaverilla tietysti mielessä hirveät kauhuskenaariot, että jo siinä vaiheessa kun rinkan isken selkääni pullistuu jostakin kolosta välilevy. Tai ainakin siinä vaiheessa, kun päästään leiripaikalle, on jo hälytettävä jonkinlaista apua kipujen takia. Tässäkin iso jos päästään leiripaikalle.. Selkäpä ei kipeytynyt yhtään! Olen itsekin vähän äimissäni, koska jo arkipuuhissa tuo vaiva välillä äityy suhteellisen pahaksi. Vain aamulla tuntui pientä jäykkyyttä, joka katosi sekin sitten siinä puuhastellessa. Oliko pikkuisen hyvä fiilis!

Mäntyjärven rengasreitti on siis osa Peuranpolkua, joka on jo sitten paljon isompi kokonaisuus. Mäntyjärvi on itsessään noin 15 km, mutta me kierreltiin muutama ylimääräinen lenkki ja saatiin kasaan reilut parikymmentä kilometriä. Eikä olisi kyllä enempää tarvittukaan, oli sen verta omat, kaverin ja koirien jalat kipeinä. :D Lisäksi tuo reitti oli todella kivikkoinen, mikä teki etenemisestä raskasta. Lähdettiin lauantaina tallustelemaan joskus kolmen ja neljän välillä, ja päästiin leiripaikalle joskus yhdeksän tienoilla. Yövyttiin autiotuvassa, jonne vielä kasattiin teltta... Koska itikat.

Seuraavana aamuna lähdettiin jatkamaan matkaa aamupalan jälkeen (on muuten jännä miten erihyvälle maistuu ruuat tuolla metsikössä, semmoiset pöperöt etenkin mitä ei normaalisti suuhunsa pistäisi) ja pidettiin muutamat tauot matkan aikana. Minun nelijalkainen rupesi jo pikkuhiljaa vässähtämään, joten viimeiset 6 kilometriä mentiin aikalailla vanhuksen tahtiin. Loppumatkasta alkoi kyllä koko porukka olemaan aika naatti, parin tunnin yöunet painoi silmissä ja rakot hankasi kantapäissä mutta oli se sen arvoista! Seuraavaksi suunnitteilla on lähteä Itärajan tuntumalle Tapion Taipaleelle, ja syksyllä kohti Lappia ja mahdollisesti Norjaa.

Nyt näin pari päivää myöhemmin jalat on edelleen aika kipeät nilkasta lonkkaan asti. Mutta kyllä kannatti käydä, oli kauniit maisemat ja antoisa reissu! 

KUINKA YLIPAINO VAIKUTTI ITSETUNTOONI

Melkein 20 vuotta se repi palasiksi. Sitten se teki vahvan, hurjiin muutoksiin pystyvän naisen.

Ensimmäiset muistikuvat siitä, kun aloin ymmärtää olevani muita kookkaampi, on aika ennen ala-astetta. Muistan kuinka äitini muutaman kerran huomautti että 'karkit pois, oot jo aika lihava ikäisekseks.' Olisihan tuon voinut vähän erilaillakin ilmoittaa, mutta eipähän jäänyt epäselväksi. 

Tai vissiin vähän jäi, kun ne karkit kulki mukana seuraavat 15 vuotta.

Ensimmäiseltä luokalta muistan yhden henkilön, joka kutsui muutaman kerran läskiksi. Kyseistä hemmoa posautin samantien päin näköä.

Tuosta alkoi kova tappeluvaihe, joka kesti koko ala-asteen. Tuo nyrkkien heiluttelu johtui varmasti siitä että koin sen ainoaksi asiaksi, joka vähän rauhoitti kiusaajien huutelua. Kun olin koulun isoin (sanamukaisesti) kovis, aina nyrkit tanassa, ei vanhemmatkaan pojat uskaltaneet joka välissä huudella perään. Heti yläasteelle mentyäni sain läskille kauniita etuliitteitä, joita jokainen voi mielessään suomen kauniista kiroilukulttuurista päätellä. Kolme vuotta kuuntelin sotanorsu huutoja käytävillä, enkä enää uskaltanut kulkea käytävillä yksin. En enää uhonnut, enkä ulospäin näyttänyt tunteitani - sisältä kuitenkin itsetuntoni mureni miljooniin palasiin ja aloin oireilla niin fyysisesti kuin henkisestikin. 

Aloin inhota itseäni, vihasin peilikuvaani. Ahmin ahdistukseeni, oksensin morkkiksessa. Välttelin julkisia paikkoja, ja kauppaankin otin jollain verukkeella aina kaverin mukaan. Pelkäsin aivan hiivatisti käydä missään yksin, sillä yksinäinen ylipainoinen on aina helpompi kohde kuin seurassa oleva. Isäni kuskasi minut usean vuoden ajan jokapäivä kouluun ja kotiin, koska linja-autossa sain paniikkikohtauksen läski-huutelujen  ja naureskelun pelossa.

Olin kokoajan väsynyt ja kiukkuinen. Mikään ei hotsittanut. Lintsasin koulusta. Ryyppäsin viikonloput, koska kuningas alkoholi sai minut tuntemaan itseni hyväksyttäväksi ja hauskaksi. Mielelläni olisin tutustunut uusiin ihmisiin, mutta koin ettei ketään kiinnostanut tutustua henkilöön, joka viettää kaiken aikansa oikea käsi donitsilaatikolla ja vasen sipsipussilla. Ratsastus jäi, osittain siksi että en löytänyt enää niin isoja housuja ja saappaita että olisin saanut revittyä ne päälleni, osittain siksi että tipuin ja sain aivan jäätävän kammon. Uusien harrastusten aloittaminen ei tullut kuuloonkaan, koska olisi taas pitänyt vetää päälle rooli, jossa en näyttänyt tunteitani ulospäin. Lukioon meneminen oli täyttä tuskaa, kun osa kiusaajaporukasta siirtyi sinne mukana ja osa oli siellä jo ennestään. En uskaltanut syödä koulun ruokalassa, koska kuvittelin koko porukan katsovan ja ajattelevan että noh, siinä se läski taas vetää ihan kaksin käsin. Minulla oli kaksi ystävää, jotka jaksoivat yrittää ymmärtää ja joiden seurassa olin täysin oma itseni. Muutoin sulkeuduin kuoreeni ja olin hiljaa, koska eihän kukaan halua kuunnella lihavan juttuja. 

Voitteko kuvitella, kuinka ahdistavia nämä tilanteet olivat vuodesta toiseen?

Niinpä minä päätin, että hitot. Voin joko pelätä elämää hautaan asti, sairastua diabetekseen, kuunnella äitini huomautuksia, häpeillä vartaloani ja sulkeutua, tai voin tehdä muutoksen ja alkaa rakentamaan tuhoutunutta itsetuntoani. Ja tein jälkimmäisen.

Aluksi tein valintoja, koska halusin näyttää että olen muutakin kuin 120 kiloa pullahöttöä. Että pystyn laihduttamaan ja todistamaan muitten huutelut ja naureskelut vääräksi. Välillä mietin, mitä jos tilanne olisi mennyt niin pahaksi, että olisin tehnyt itselleni jotain. Olisiko se saanut kiusaajat miettimään? Ajatuksissa kävi myös, että entä jos en pystykkään parempaan, jos olen koko elämäni lihava. Onneksi ajatusmaailmani muuttui, ja aloin elää elämääni ja miettimään omaa terveyttäni ennen muiden mielipiteitä. Kunhan lähimmät ihmiset ympärilläni hyväksyvät minut ja ennen kaikkea opin olemaan itseni kanssa. 

Nyt 50 kiloa kevyempänä ja vuosia myöhemmin, alan saada itsetuntoni palasia takaisin kasaan, pala palalta. Paljon on tehty, mutta paljon on vielä tekemättä. Pelkään edelleen tietyissä tilanteissa että perääni naureskellaan - esimerkiksi Trainer4Youn koulutukseen uskaltauduin yli vuoden miettimisen jälkeen. Sanoin ystävillenikin, että siellä on kuitenkin kaikki jotain Kyömyniska-Kimmoja ja Timmipeppu-Terttuja. Ja sitten on meikäläinen. Takarivissä maha pömpöllä, jenkkakahvat paidan alta vilkkuen ja allit tuulessa heiluen.

Kaveri tokaisi, että haista nyt jo. 

Kuvittelen edelleen itseni joissakin tilanteissa tuoksi epävarmaksi, lihavaksi tytöksi. Ujostelen edelleen huonossa ryhdissä istuessani tulevia vatsamakkaroita - c'moon, niitähän on kaikilla! Viime vuonna uskaltauduin uimaan paikalliseen uimahalliin ja tälläviikolla kävin yleisellä uimarannalla bikineillä ensimmäistä kertaa sitten... Ikinä? 

Ja tiedättekö miten uskomattomalta tuntuu se, että ensiviikolla alan valmentamaan ihmisiä jotka painivat ylipainon, motivaation tai liikunnan ilon puutteen kanssa! Ai jumatsuikka!

Ehkä isot reidet mutta ylpeä niistä olen! 

HYÖTYLIIKUNTA

Mikä ihmeen hyötyliikunta? Mitä hyötyä siitä on, jos kävelen töihin autoilun sijasta tai nousen ne portaat vaikka hissi olisi vieressä? Käynhän mä kuitenkin illalla salilla.

Käy toki salilla, mutta jos istut töissä kahdeksan tuntia ja kotona chillaat pari tuntisen netflixiä katsellen, ei päivittäinenkään tunnin treeni muuta passiivisuustasoasi. Tuo yksi salitreeni tai juoksulenkki on vain minimaalinen osa päivästäsi. Jos taas lisäät toimistopäivääsi esimerkiksi tunnin välein pientä taukojumppaa, vaikka edes kyykkyjä, arkiaktiivisuus nousee roimasti. Pyörittele olkapäivä, ojenna rankaa. Hae vaikka kahvia, jos kyykkiminen pöydän ääressä tuntuu typerälle. 

Jos kauppareissu ei onnistu kävellen tai pyöräillen, älä parkkeeraa autoa heti kaupan ovien eteen. Jos kuljet bussilla, jää yksi tai kaksi pysäkkiä kauemmas kuin tähän asti. Kävele portaat, käytä koiraa pikapissillä vähän pidemmällä kuin omalla takapihalla. Jos pystyt, tee salilla treeni vapailla painoilla.

Tutkimuksen mukaan täsmäliikuntaa, eli suunniteltua treeniä, tulisi olla 2-3 tuntia viikossa, jokatoinen päivä. Hyötyliikuntaa tulisi olla 3-4 tuntia viikossa eli noin 30 minuuttia päivässä, mielellään päivittäin vähintään kymmenen minuutin jaksoissa. Arkiliikunta ton erveyden ja hyvinvoinnin kannalta huomattavasti tärkeämpää kuin kuntoliikunta. 

Monesti kuulee, ettei tiedä kuinka lisätä tuota hyötyliikuntaa, kun lähimpään kauppaankin on 25 kilometriä suuntaansa. Jos mietitään perustervettä ihmistä, oletan että arkeen kuuluu esimerkiksi siivoaminen. Mikä sen parempaa hyötyliikuntaa kun kerran, pari viikossa huiskutat menemään ensin imurilla ja perään mopilla, kuikuilet katon rajassa pölyhuiskulla ja pyyhkäistään tasot! Perheelliset temmeltävät lasten kanssa hippasilla ja piilosilla.

Omakotitalossa riittää aina tekemistä, itsekin joudun meillä hoitamaan lähes kaikki kotityöt sisähommista ulkotöihin - nurmikon ajamisessa menee tunti, ja siinä kuluu reilu 400 kaloria. Meillä miesväki on kovasti ajettavan mallin perään, mutta niin kauan kuin minulla kintut kantavat, ei semmoista tälle tontille tule. :D Lisäksi saunapuut on kannettava liiteristä melkein joka ilta sisälle, ja joka kevät ja syksy tehdään isompi puusavotta, jossa halotaan, pinotaan ja kannellaan pölkkyjä. Kasvimaat on hoidettava, ja jos joku paikka repsottaa, on se laitettava kuosiin jos oma osaaminen riittää. Talvella meidän auramies ei pysty ottamaan lumia autotallin edestä ja sivulta ilman että katto lähtee mukaan, joten lumitöitäkin saa talvella tehdä lähes päivittäin hikihatussa. Tekemistä on aina ja arkiaktiivisuus on huipussaan! Tuohon kun lisätään päivittäiset muut menot ja treenit, voi jo sanoa olevansa aktiivinen ihminen. Pieniä juttuja, mutta hirveän isot vaikutukset! 

Oma paras kaverini kesän aikana! Ollaan tekemisissä ainakin pari kertaa viikossa, tunti kerrallaan. 

Miten aktiivinen sinä olet arjessa? Pystyisitkö vielä lisäämään hyötyliikuntaa?