maanantai 19. kesäkuuta 2017

PAINONPUDOTUS JA ALKOHOLI

Sanotaanko, että alkaa olla jopa aika ajankohtainen aihe kun juhannus kolkuttelee ovella ja porukkaa on jo Alkon ovella jonoksi asti, ettei vaan se litran leijona tai lemppari viini pääse loppumaan. Minäkin ajattelin mennä huomenna ja heittäytyä vallan pedoksi ja varata Juhannuksen pyhille monen monta pulloa!

Nimittäin Pepsi Maxia. 

Olen minäkin ollut siellä hyllyjen välissä joskus rahtaamassa jos jonkinmoista pulloa mukaani, mutta näin tarkoituksen mukaisen painon kiristelyn alla en koe sitä niin tähdelliseksi. Eikä kyllä muutenkaan maistuisi. Ennemmin sitä pepsiä ja kylkeen juhannusruokia!
Viimeisen kahden vuoden aikana oma alkoholin kulutukseni on muuttunut paljon. Mielestäni painonpudotus - ja hallinta eivät kulje käsikädessä alkoholin suuren kalorimäärän vuoksi. Kostean illan päätteeksi kotiin painellaan lähes poikkeuksetta grillin tai pizzerian kautta ja samalla linjalla jatketaan aamulla, koska krapula. Sipsiä, limpparia ja roskaruokaa menee darrapäivän aikana enemmän kuin kahdeksanhenkisellä perheellä viikonlopun aikana. Eikä tee edes pahaa. Paitsi silloin, kun darraoksu tulee.

Kun aloin pudottamaan painoa, oli biletysvaihe täydessä loistossaan. Joka viikonloppu viihteellä, usein kaksikin päivää putkeen. Kyllähän se aika rajusti sitä tavoitteeseen pääsyä hidasti, mutta tuolloin se hauskanpito taisikin olla se pääasia. Alkoholin käyttö vähentyi kuitenkin niihin aikoihin, kun aloitin pt:n kanssa valmennuksen. Omassa elämässäkin tapahtui tuolloin paljon, ja tajusin ettei jatkuva biletys ole hyväksi mielelle eikä keholle. Käyttö vähentyi ja paino alkoi taas tippumaan, ja ennenkaikkea olo virkistyi ihan superisti! 

Monesti olen minäkin kuullut lausahduksen 'Miks sä et taaskaan juo, oot ihan tylsä nykyään'. Mitäpä tuohon voisi todeta muutakuin että jos selväpäinen minä on tylsä, on kenties parempi etsiä toinen seuralainen. Tai olla katselematta meikäläisen suuntaan. :D En toki ole minkäänsortin kommandoora asian suhteen, eikä minulle ole ongelma olla ihmisten kanssa jotka ilolientä ryyppivät - hauskahan sitä on sivusta seurata ja sillointällöin ottaa itsekin. Jokainen saa päättää itse alkoholinkäytöstään, mutta toki rajat on hyvä tunnistaa ja kaverillekin vähän vihjata, jos kannu kaatuu turhankin useasti. 

Faktatietona kerrottakoon, että 1g alkoholia sisältää aina 7 kilokaloria. Juoman kalorimäärään vaikuttaa lisäksi sen sokeripitoisuus - mitä enemmän sokeria, sitä enemmän kaloreita. Alkoholi on energiasisällöltään verrattavissa rasvaan. 


ALKOHOLIN KALORIMÄÄRIÄ (suuntaa antavia)

tuopillinen keskiolutta on 133 kcal
kuiva siideri 117 kcal
kevyt siideri 93 kcal
makea siideri 170 kcal
lonkero 180-495 kcal
punaviini 90-120 kcal
kuiva valkoviini 80 kcal
makea valkoviini 115 kcal
liköörit  100ml 120-400 kcal
kirkkaat alkoholit 120 - 340 kcal
konjakit, brandyt 200-310 kcal

Jos meneillään on kehonmuokkaus projekti, miksi ei kannata naukkailla pullosta liian useasti? Koska alkoholi sisältä paljon tyhjää energiaa, se lisää ruokahalua ja epäsäännöllistää ruokailurytmiä, huonontaa unenlaatua ja nukkumisaikaa ja jopa vähentää aktiivista elämää. Se myös lisää muita terveydellisiä riskejä, kuten rasvamaksaa ja keskivartalolihavuutta. Kohtuus kaikessa, niin herkuttelussa kuin tässäkin. :-) 

11 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen blogi sulla näin tulevan ravitsemusterapeutin näkökulmasta! Seurantaan meni :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä postaus! Tuntuu, että tosi harva painonpudottaja tajuaa sitä, että alkoholissakin on kaloreita! Ja just se, että usein siihen juomiseen sisältyy juurikin mainitsemasi pitsa, limu ja roskaruoka, mitkä lisää sitä kalorimäärää entisestään. Parempi valinta on siis pelkkä limu (hmm ja ehkä sipsikin heh), niin vältytään "pakollisilta" lisäkaloreilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Eikä siinäkään ole mitään väärää, että harvakseltaan ottaa ja vetää niitä pitsoja sun muita - jos haluaa ja on pystyy elämään sen turvotuksen kanssa mikä siitä seuraa. :D

      Poista
  3. Siis juuri tänään aamulla kerroin omassa blogissa tästä mun painonpudotuksesta ja siinä otin myös huomioon kuningas alkoholin. Toivon todella, että laihdutukseni ei mene pilalle juhannuksesta, mutta herkut ja alkoholi kuuluu siihen enkä aio joustaa siitä vaikka muuta ruokailutottumustani arkena sitten rajoitan.. toivottavasti et sinäkään sorru liiaksi, itsekin ostin kuivaa siideriä jotta calorit ei olisi ihan kamalan korkealla. Mietin myös kossua mutten osaa länträtä sitä sokerittomiin limuihin.

    www.finnlandsnorsk.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän laihdutus kaaadu yhteen eikä kahteenkaan mättöpäivään! Tsemppi vaan päälle pyhien jälkeen ja palautuminen normaaliin ruokailuun niin eipä hätää. :) Tsemiä sulle!

      Poista
  4. Hahah mun ei nyt teekkään enää niin paljoa mieli alkoholia juhannuksena tän jälkeen :D Puhut nimittäin täyttä asiaa, alkoholi on yksi pahimmista kompastuskivistä laihduttamisessa, kun se vaikuttaa monta päivää. Ja mun mielestä hauskaa voi kyllä pitää selvinkin päin, ei siinä oo todellakaan mitään tylsää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha voi ei, toivottavasti ei nyt mennyt maku ihan kokonaan :D Ja kyllä, hauskaa on ihan ilman viinaakin! Etenkin kun saa katsella sivusta muitten toilailuja ja sensaatiomaisia kännitansseja... :D

      Poista
  5. Mullekin on juhannukseksi varattuna Cokis Zeroa! :D Suunnitelmissa olis olla ilman alkoholia, mutta lasillinen punaviiniä on ihan ok, kunhan ei lähe käsistä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä itsekin mietin, josko ruualla lasillinen! Siitä ei kyllä mitään haittaa ole :D

      Poista
  6. Asiallinen ja ajankohtainen postaus näin juhannuksen alla. Havahdutti miettimään.

    VastaaPoista