Näin se aika kuluu ja selkäleikkaukseen on enää muutama päivää. Voisi kuvitella, että kun leikkauspäivä on tiedossa etukäteen ja tietää kuinka homma etenee olisi asiaan helpompi suhtautua, mutta itseasiassa ahdistus ja tieto tulevasta stressaa enemmän kuin viime kerralla. Edellinen keikka kirurgin veitsen alle tuli siis vauhdikkaasti päivystyksen kautta, joten siinä ei paljon ehtinyt miettiä mitä tapahtuu kun juoksujalkaa hoitajat kärräsivät pitkin sairaalan käytäviä.
Kun tieto tästä uudesta leikkauksesta tuli reilu kuukausi sitten, lopetin salitreenaamisen siihen. Spinningissä kävin pari kertaa, mutta nopeasti nekin jäivät pois. Koiran kanssa ulkoilu on siitä lähtien ollut ykkösjuttu, sitäkin on tehtävä vähän varoen sillä vasen jalka arastelee aina maahan osuessa. Uimisesta ja vesijuoksusta muodostui myös viikottainen harrastus.
Kun akuutimpi vaihe oli ohitse, aloin polkemaan pikkuhiljaa kuntopyörällä puolentunnin keissejä. Selkä ei siitä ärtynyt, joten olen nyt pari viikkoa polkenut pitempiä matkoja tietysti selkää kuunnellen. Viime viikolla plakkariin tuli 110 kilometriä. Tällä viikolla myös vähintään sata tulossa, ja nyt siis puhutaan "noin" määristä sillä en oikein luota tuohon paikallaan junnaavaan pyörän mittariin. Myös kehonpaino treenit ovat olleet kova juttu.
On ollut henkisesti raskasta, kun ei pysty liikkumaan niinkuin haluaisi. Ennen ensimmäistä selkäleikkausta tein kolmijakoisella treeniohjelmalla salilla, ja siellä treenikertoja tuli 3-5 viikossa. Lisäksi pyöräilyt pari kertaa viikkoon, satunnaiset kuntonyrkkeilyt ja ulkotreenit sekä venyttelyt.
Nyt liikkumiset ovat vain kevyttä lenkkeilä ja polkemista. Venyttelytkin on tehtävä varoen ja tiettyjä liikkeitä vältellen.
Pääasia kuitenkin on, että olen pystynyt liikkumaan edes vähän. Tämä selän kanssa tappelu on opettanut, ettei aina tarvitse treenata veren maku suussa. Tärkeintä on toimiva kroppa ja se, että pienikin liike on mahdollista. Tänä aikana kun leikkausta on odotettu, on itketty ja raivottu monet illat jos käykin niin että kävelykyky lähtee. Leikkauksessa kun aina on riskinsä, vaikka ne hyvin minimaalisia ovatkin. Uskon kuitenkin, että kaikki menee niinkuin pitääkin eikä tässä enää ylimääräistä stressiä kannata itselleen hankkia miettimällä "mitä jos".
Nyt aijon vaan käydä leffassa, ravintoloissa ja viettää aikaa hyvässä seurassa. Kyllä tästä hyvä tulee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti