KAHDEN PÄIVÄN PATIKOINTI

Mulla on ollut haaveena päästä eräjormailemaan ihan kunnolla, useaksi yöksi jonnekkin Lapin tuntumaan. Eipä ole uskallusta kovin paljon viimeaikoina ollut, kun tuo selkä on millainen on. Veikkaan että ei kovin kivat vibat olisi, jos jossain käsivarren tuntureilla kaukana kaikesta huomaisi että jahas, onpa muuten alaraajat taas halvaantuneet..

Voisi olla ettei naurattaisi.

Niinpä me sitten lauantaina startattiin auton nokka ystäväni ja kahden koiran kanssa kohti Reisjärveä ja Mäntyjärven rengasreittiä, että kokeillaan nyt vähän lyhyemmällä riessulla mitä tuo minun niinkutsuttu selkärankani on moisesta mieltä!

Yksi yö ja parisen kymmentä kilometriä. Ensimmäisenä oli kaverilla tietysti mielessä hirveät kauhuskenaariot, että jo siinä vaiheessa kun rinkan isken selkääni pullistuu jostakin kolosta välilevy. Tai ainakin siinä vaiheessa, kun päästään leiripaikalle, on jo hälytettävä jonkinlaista apua kipujen takia. Tässäkin iso jos päästään leiripaikalle.. Selkäpä ei kipeytynyt yhtään! Olen itsekin vähän äimissäni, koska jo arkipuuhissa tuo vaiva välillä äityy suhteellisen pahaksi. Vain aamulla tuntui pientä jäykkyyttä, joka katosi sekin sitten siinä puuhastellessa. Oliko pikkuisen hyvä fiilis!

Mäntyjärven rengasreitti on siis osa Peuranpolkua, joka on jo sitten paljon isompi kokonaisuus. Mäntyjärvi on itsessään noin 15 km, mutta me kierreltiin muutama ylimääräinen lenkki ja saatiin kasaan reilut parikymmentä kilometriä. Eikä olisi kyllä enempää tarvittukaan, oli sen verta omat, kaverin ja koirien jalat kipeinä. :D Lisäksi tuo reitti oli todella kivikkoinen, mikä teki etenemisestä raskasta. Lähdettiin lauantaina tallustelemaan joskus kolmen ja neljän välillä, ja päästiin leiripaikalle joskus yhdeksän tienoilla. Yövyttiin autiotuvassa, jonne vielä kasattiin teltta... Koska itikat.

Seuraavana aamuna lähdettiin jatkamaan matkaa aamupalan jälkeen (on muuten jännä miten erihyvälle maistuu ruuat tuolla metsikössä, semmoiset pöperöt etenkin mitä ei normaalisti suuhunsa pistäisi) ja pidettiin muutamat tauot matkan aikana. Minun nelijalkainen rupesi jo pikkuhiljaa vässähtämään, joten viimeiset 6 kilometriä mentiin aikalailla vanhuksen tahtiin. Loppumatkasta alkoi kyllä koko porukka olemaan aika naatti, parin tunnin yöunet painoi silmissä ja rakot hankasi kantapäissä mutta oli se sen arvoista! Seuraavaksi suunnitteilla on lähteä Itärajan tuntumalle Tapion Taipaleelle, ja syksyllä kohti Lappia ja mahdollisesti Norjaa.

Nyt näin pari päivää myöhemmin jalat on edelleen aika kipeät nilkasta lonkkaan asti. Mutta kyllä kannatti käydä, oli kauniit maisemat ja antoisa reissu!